Hygienia ja peseytyminen

Kaikista suurin ongelma tässä sairaudessa on mulle peseytyminen. Haluisin olla 100-prosenttisen puhdas koko ajan. Pesen käsiäni ihan vähän väliä, ja heti jos kosken oven kahvoihin, yhteisen tietokoneen näppäimistöön, auton rattiin, pelikortteihin tai vesihanoihin ni mun on aivan pakko pestä kädet saman tien sen jälkeen. Joskus jopa valokatkaisijoihin koskemisen jälkeen on pestävä kädet. Nytkin oli pakko vaihtaa internet-tikku omaan tietokoneeseen ku en halua että kädet likaantuu äitin koneen näppäimistössä, varsinkin kun eilen tunsin että mulla itellä oli likaset kädet kun käytin sitä konetta. Kotona Kreikassa mulla on näppäimistön putsaus ainetta jota käytän aina välillä jos oon ite koskenu likasilla sormilla tietokoneeni näppäimistöön tai joku muu on käyttäny sitä. Töissä pesen kädet joka kerta kun lopetan toimiston koneilla kirjottamisen. Tuntuu että joka puolella on vaan niin epähygienistä. En niinkään pelkää tauteja vaan sitä että se lika leviää joka puolelle. En vaan pysty rauhottumaan jos tiedän että mun käsissä saattaa olla likaa joka voi levitä muualle. Joskus jos tuntuu etä käsiin on joutunut likaa esim vaikka ovenkahvasta tai -lukosta, enkä pääse heti pesemään käsiä vaan joudun pyyhkäsemään niitä vaikka housuihini, mun on pestävä ne housut.

Pyykkiä pesen kanssa aivan liikaa. Pystyn käyttämään samaa vaatetta yleensä vaan yhen kerran, sen jälkeen laitan sen suoraan pyykkikoriin. Ainoo poikkeus tästä on, jos tunnen olevani jo valmiiiks likanen: silloin voin pistää jo käytetyn vaatteen päälleni koska teidän että menen suihkuun heti sen vaatteen käytön jälkeen enkä aio käyttää mitään puhtaita vaatteita enää ennen suihkua. Kaikki "likasta" ihoa vasten olleet vaatteet on laitettava pyykkikoriin vaikka ne ois just tullu sieltä ennen sitä ensimmäistä käyttöä.

Mun sängyllä ei saa kukaan olla vaatteet päällä, en myöskään mä ite. Petivaatteiden on pysyttävä puhtaina ja tuoksuttava hyvältä. Yleensä käyn aina jo illalla suihkussa etten likais petivaatteita ja ne pysyis puhtaina mahdollisimman pitkään.

Mulla on ongelmia myös seksin harrastamisen kanssa. Musta se on tosi likasta, ja kaikki lakanat on pakko vaihtaa joka kerta ku mun sängyssä on harrastettu seksiä. Tää nyt on ongelma varsinkin sillon ku oon ollu parisuhteessa. Jos lakanoita ei oo vaihdettu joka ilta, sitten on käytävä aamulla ensimmäiseksi suihkussa vaikka seksiä ei olisi harrastettukaan, koska lakanoista on varmasti tarttunut jotain vanhaa likaa iholle edellisestä kerrasta. Jos puen vaatteet päälle seksin jälkeen ennen kun oon käyny suihkussa, ne vaatteet on todellakin pestävä ennen seuraavaa käyttökertaa. Jos oon koskenu mun kännykkään seksin aikana tai heti sen jälkeen, sen pinnat on pestävä. Samoin kaikki muu mihin oon koskenu. Seksiä ei vaan voi harrastaa siististi mun mielestä.

Töissä suurin ongelma mulle on kynät. Voin käyttää samaa kuulakärkikynää yleensä vaan päivän. Mulla on ainakin parikymmentä kuulakärkikynää aina menossa "pesuun". Sit pesen niitä yks kerrallaan suihkusaippuan kanssa hinkaten ja yritän miettiä mihin kaikkiin tilanteisiin ne on voinu joutua että saan varmasti niistä kaiken lian pois. Mun on pakko keskttyä niiden hinkkaamiseen, muuten niistä ei voi tulla puhtaita. Se on niin rasittavaa hommaa että yleensä teen sen vasta sitten ku on pakko, sit ku ei oo enää puhtaita kyniä jäljellä. Yritän käyttää aina kaikki maholliset kynät ennenku tarvii taas alottaa se pesuprosessi, josta ei ikinä meinaa tulla loppua. Jos tuntuu, että joku kynä ei tuu tarpeeks puhtaaks, mua alkaa kiukuttaa. Kun kaikki kynät on pesty, mulle tulee todella onnellinen ja helpottunu olo. On kiva ottaa siitä puhtaasta kynäkasasta taas kyniä aamulla töihin. Yleensä otan vaan yhen kerrallaan etten pysty likaamaan montaa kynää päivän aikana. Ja aina jos joku haluu lainata multa kynää,eritän antaa sellasen mun mielestä "likasen" kynän, koska ne ei kuitenkaan huomaa mitään eroa, mutta mulle se on iso stressi jos ne likaa mun kovalla työllä pestyn kynän.

Mä kulutan eräänkin ajatuksen peseytymiseen päivässä. Käytännössä kokoajan ku teen jotain, mun täytyy miettiä etten vaan koske mihinkään väärään tai jos kosken ni mitä kaikkea on pestävä sen jälkeen. Se on tosi raastavaa ja enenrgiaavievää. Sitä on vaikee edes tajuta aina kuinka paljon käytän aikaani tällaseen turhaan miettimiseen. Se tuntuu kuitenkin olevan ainoo vaihtoehto miten selviin kaikesta...yritän ajatella realistisesti ja miettiä kuinka tyhmää tää mun toiminta on, mutta vaikka mulla on 60mg:n Seronil-lääkitys/päivä, ei se vie näitä ajatuksia pois.

Olen 24 vuotta ja mulla on ollu pakkoneuroottisia oireita niin pienestä asti kun vaan muistan..Ne on toki aina kausittaisia ja muuttaa muotoa. Lapsena ja teininä luulin että oon jotenki tosi outo...en tienny mikä mulla on ja miks mun pitää tehä juttuja mitä toiset lapset ei tee..toistelin eri liikkeitä monta kertaa ja saatoin esimerkiks sanoa jonkun asian uudestaan eri sanoilla, jos tunsin että se edellinen lause tuo mulle huonoa onnea..haistelin kirjan sivuja ja kun olin kirjottanu paperille jotain nätillä käsialalla, mun piti koskea siihen sormilla tai kynsillä jälkeenpäin...todella outoja juttuja.. Pidin itteäni outona aina täysi-ikäiseen asti...kunnes yhtenä iltana sattumalta katoin tv.stä "dr. Phil"-jaksoa ja siellä oli suunnilleen mun ikänen tyttö joka teki aivan samanlaisia juttuja ku mä.Mä katoin ihan ihmeissäni sitä jaksoa ja kuuntelin sen tytön kertomuksia...yhtäkkiä tajusin että siihen kaikkeen oli olemassa nimi: pakkoneuroosi. En ollukaan outo, olin sairas.

Sen jakson jälkeen mulle tuli tosi huojentunu olo, sellanen helpottava, että kaikkeen olikin selitys. Meninn samantien internetiin ja googletin sanat "pakkoneuroosi" ja "ocd". Pian tajusin että maailmassa onkin tuhansia ihmisiä jotka kokee joka päivä ihan samaa ku mä. Kirjallinen tieto OCD:stä internetissä (varsinkin suomenkielellä) oli kuitenkin tosi vähäistä.
Aika pian sen jälkeen hain koulukuraattorilta apua..Aluksi mulle riitti syyksi se, että oon koko lapsuuteni saanut katella alkoholisoitunutta isääni. Jo ensimmäisen kuraattorin tapaamiskerran päätteksi kerroin kuitenkin jo pakkoneuroosistani. Sanoin että luulen sairastavani sitä ja kuvailin mun oireita. Mulle tuli niin helpottunu olo sen istunnon jälkeen, yksk maailman helpottavimmista oloista jota oon koskaan kokenut. Ihan ku iso kivi ois pudonnu harteilta ja pystyin hengittämään vapaasti, tuntu että melkeen lensin. Pian sain lisää apua, tapasin lääkärin ja sain lääkityksen pakkoneuroosiin. Pääsin suhteellisen nopeesti alottamaan myös psykologin säännölliset tapaamiset (noin 1krt/2 vkoa).

Lääkitys mulla on ollu nyt noin kuutisen vuotta ja annos on tällä hetkellä 60mg/pvä. Psykologia en ole nähnyt noin kolmeen vuoteen enkä ikinä alottanut varsinaista kognitiivista terapiahoitoa vaikka tarkoitus oli. Syynä tähän oli muutto ulkomaille. Olen edelleen sillä tiellä ja musta tuntuu että haluun alottaa kunnon terapian sitten ku muutan takasin Suomeen. Tiedän että mulla täytyy olla aikaa keskittyä siihen sitten ku sen aika on, ja se vaatii asettumista aloilleen. Mun nykynen elämä ulkomailla on aika tapahtumarikasta ja uuden kokemista kokoajan. Siitä huolimatta oireita on päivittäin...Lääkitys pitää niitä vähän kurissa, mutta ei se niitä kokonaan lopeta. Ne on edelleen olemassa ja muuttaa muotoaan satunnaisin aikavälein. Varsinkin sillon jos oon stressaantunu tai peloissani niin turvaudun niihin heti, ja monesti ihan huomaamatta. Voin suhteellisen hyvin nyt, mutten silti halua käyttää näin paljon aikaa loppuelämästäni näiden pakko-oireiden miettimiseen.

Pidän päiväkirjaa, oon pitäny ihan ala-asteikäisestä asti, mutta en oikeestaan juurikaan kirjota mun pakko-oireista. Häpeän niitä edelleen niin paljon etten kestäis jos joku sais tietää sen kaiken..Nyt ku keksin tän blogijutun ni ajattelin että täällä ois helpompi kertoa anonyyminä mun oireista ja selviytymisestä niiden kanssa. Kirjottaminen on aina auttanu mua selvittämään päätä ja kokoomaan ajatuksia. Parasta tietysti ois jos tästä mun tarinasta ois hyötyä jollekin muullekin.