No huh huh, onpa tosiaan spookya että tasan vuosi sitten samana päivänä oon päivittäny viimeks. Kyllähän mä kokoajan oon muistanu että mulla on tää blogi, mutta syystä tai toisesta en ole ajatellut asiaa niin paljon että olisin kirjottanu...tänään tuli sitten sellanen fiilis. Ja se on musta outoa että se tuli just tänään, taas kerran mun parhaan kaverin syntymäpäivänä, niinku näköjään viime vuonnakin.
Oireita on edelleen, mutta kiireisessä työssä oon joutunu elämään niiden kanssa. Se missä on ollu huomattavissa edistystä on se mitä oon aina pelänny eniten: niiden pelkojen kohtaaminen ja itsensä altistaminen. Musta tuntuu että oon joutunu sitä tekemään, välillä ihan tahallaan ja välillä sen takia että ei oo ollu vaihtoehtoa.
Vaihtoehdoilla tarkotan erityisesti sitä että asuin viime talven kehitysmaassa, Keniassa. Ajattelin jo ennen sinne muuttoa että tässä on mulle haaste ja siinäpä nähdään, selviänkö. Selvisin. Ja kai mun pitäis olla ylpeä itestäni mutta en vaan jotenkin osaa. Keniassa mulle kuitenkin tuli tilanteita joita mun oli pakko sietää vaikken halunnu. Mä vihaan hikoilua Sitä nyt oon joutunu kestämään tässä jo viimeset kolme vuotta kun lämpimissä maissa oon asunu, mutta Keniassa se oli hirveintä. Siellä hikoiltiin ja työvaatteet oli kokoajan märkänä, mikään ei auttanu. Suihkustakin tullessa oli jo hiki, ja mun peseytymispakoista johtuen vaatteita meni pesuun jo puolen päivän käytön jälkeen. Mua ärsytti suunnattomasti että meillä oli pesulapalvelu enkä voinu siellä ite kontrolloida milloin pesen vaatteeni. Sen verran kuitenkin pidin huolta, että sain parhaan mahdollisen majotuksen siellä ; asuin hotellissa jossa kaikki toimi ja oli oma lämmin suihku. Ilman sitä olis ollu vaikee talvi. Mutta...Keniassa työskenneltiin niin paljon ja pitkiä päiviä että harvemmin oli oikeesti aikaa käydä suihkussa. Se aiheutti mulle ahdistusta jonkin verran, mutta joskus väsyneenä aloin tekemään sitä ihan tahallani: siirsin suihkussa käyntiä. Joskus saatto olla max neljäkin päivää etten käyny suihkussa. Ällöttävää joo, mutta mulle se oli itteni haastamista. Tietysti vaatteet meni kaikki pyykkiin sit heti kun olin menossa suihkuun, en ikinä olis voinu käyttää samoja suihkun jälkeen. Samoin varmistin etten nuku samoilla "paskasilla" lakanoilla jossa oon nukkunu likasena..Se oli helppo varmistaa hotellissa, jossa lakanat vaihdettiin melkeinpä päivittäin. Mutta se missä tunsin että olin ehkä menny parempaan suuntaan, oli se että vaikka kontrolloin kauheesti sitä että miten elän likasena, mitä vaatteita voin käyttää ja mihin voin koskea, niin mä silti siedin sitä olotilaa että olin likanen. En ahdistunu ollessani likanen, kunhan vaan tiesin että joskus pääsen suihkuun ja kaikki vaatteet menee pyykkiin eikä niitä tarvii enää suihkun jälkeen käyttää.
Mä tajusin äsken lukiessani tota viime kesän tekstiä, että mulla on ne samat kynät tuolla samassa viimekesän muovipussissa vieläkin "menossa pesuun". En oo kaikkia jaksanu pestä, liian suuri stressi. Yleensä pesen vaan muutamaa kynää joilla sitten pärjään. Samassa pussissa on myös koruja, kampoja ja hiuspidikkeitä jotka on mun mielestä niin likasia että mun pitäis pitää niitä varten ihan pesupäivä joskus että ne sais taas käyttökelposiksi. Mua ei tosiaan kiinnosta alkaa siihen urakkaan, ja siitä syystä tuolla pussissa on edelleen osittain sama sisältö kun vuosi sittenkin. Silti, tässäkin asiassa oon ehkä vähän menny parempaan suuntaan: oon nyt pärjänny kahdella kynällä yli viikon, en oo pessy niitä enkä vaihtanu! Toki kotona en niitä käyttäis, mutta töissä siedän niitä. Vaikeuksia mulle tuottaa tänä kesänä se, että joudun käyttää erityisen paljon tietokonetta. Ja oon aivan varma ettei mun pomoa ois vähempää voinu kiinnostaakaan niiden näppäimistöjen tai puhelimen/pöytäpintojen pesu ennenku meiän kesäkausi alko täällä. Oikeen tunnen sen pölyn ja limasen tahmeuden niissä näppäimistöissä ja hiiressä....Tänään muuten ekaa kertaa otin saippuaa ja sienen käteen ja pesin toisen niistä näppäimistöistä ku meni hermot.
Tänä vuonna meillä on töissä toimistolla kahvinkeitin ja mähän pidän omia kertakäyttömukeja mukana päivittäin. Meillä on siellä kaapit täynnä mukeja joita voi käyttää ja tiskiainetta niiden tiskaamiseen, mutta en voi käyttää niitä ku hätätilanteessa: en voi luottaa siihen että ne ois tarpeeks hyvin tiskattu. Jos joudun niitä käyttämään, tiskaan ne vielä varalta ite ennen käyttöä. Pari kertaa on käyny niin että kollega on tarjoutunu tuomaan mulle kahvin kupissa, ja silloin on vaan väkisin pitäny sietää se tilanne. Tosin jos näin käy, ni yritän koskea huulillani mukiin niin vähän kun mahdollista. Oon kuitenkin aina selvinny.
Suurin edistys tälle kesälle sen jälkeen kun palasin Keniasta takasin tänne Kreikkaan on, että oon ruvennu käyttämään näitä mun kämpän astioita. Viime kesänähän en ees halunnu miettiä koskevani niihin. Silloin saatiinkin kaikki ruuat työn puolesta, tänä kesänä on ollu pakko alkaa ite laittamaan ruokaa. Päätin jo kauden alussa että nyt alan käyttämään ja yritän saada tästä kämpästä enemmän kodin ja luoda tavallaan samalla itelleni "turvallisemman" ympäristön ku viime kesänä. Ostin anti-bakteerista tiskiainetta ja tiskasin noin puolet astioista. Oon lajitellu kahelle alimmalle hyllylle ne astiat jotka oon tiskanu ja "hyväksyny käyttöön" ja ylähyllyillä on ne astiat joita en oo ikinä tiskannu enkä käytä. On ollu niin uskomattoman mukava tunne huomata että mä oon pystyny käyttämään niitä sen ekan supertiskauksen jälkeen, ja nykyään (oman käytön jälkeen) aina ihan normi tiskaus ja hinkkaus riittää ilman että tulee kiukkua tai epäilyttäius käyttää samaa astiaa ens kerralla. Tosin edelleen mun täytyy kokoajan miettiä miten ja mihin sitä astiaa oon käyttäny ja kauan se on odottanu tiskausta, jotta voin ns. arvioida mahdollisen bakteerimäärän. Mä olen niin onnellinen et oon pystyny täällä nyt elää niin sanottua normaalia kotielämää, laittamaan ruokaa ja tiskaamaan ilman että se tiskaaminen on ollu mulle hirvee stressi tai ahdistustekijä!!
Mä uskon että suurin syy mikä on auttanu mua menemään parempaan suuntaan on just se omien ajatusten muuttaminen. Joskus sanon vaan itelleni että mulla ei oo nyt aikaa tällaseen tyhmään ajatteluun vaan nyt vaan teen tän jutun normaalisti niinku muutkin ihmiset ja katon mitä käy. Monesti oon ihan oikeestikin niin kiireinen että pääsen paljon helpommalla kun en ees vaivaudu aattelemaan. Ja aina oon selvinny jotenkin. Ehkä pieni ahdistus on tullu, mutta oon selvinny.
Yks mikä mulla on aina "must", on vinyylikäsineet. Jos teen jotain vähänkin yököttävää, vien vaikka likasta roskapussia tai kosken likaveteen tai pesen vessaa, ni mulla pitää olla ne muovihanskat. Ja siis kertakäyttöset. Yleensä ostan aina Suomesta lomalla 5€:n pakkauksen missä on noin sata hanskaa, ja sitten ladon niitä matkalaukkuun missä myös säilytän niitä piilossa ettei kukaan ala ihmettelee että kannan sellasia mukanani...mitenhän mä sellasenkin selittäsin kellekään...mähän haluun olla täysin normaali muiden silmissä! (vaikka välillä mietin että olenko siltikään...) No nyt ku tulin takasin Kreikkaan ni huomasin jo parin viikon jälkeen että en vissiin ottanu niitä läheskään tarpeeks mukaan! Paniikki meinas iskee, ja oli alettava säästelemään niitä..Välillä jopa altistin itteni sellasiin juttuihin joihin normaalisti aina tarviin hanskoja. Saatoin esimerkiks laittaa likaset pyykit koneeseen ilman hanskoja tai viedä roskapussin ilman hanskoja...mutta yks kaunis päivä sitten löysin samanlaisia hanskoja paikallisesta kaupasta neljällä eurolla ja nyt oon taas käyttäny niitä ihan huoletta. Se missä oon onnistunu on, että oon koskenu imurin varteen ilman hanskoja (tietty pessy kädet myöhemmim mutta kuitenki sietäny sitä tilannetta koko imuroinnin ajan) enkä käytä hanskoja enää tiskatessa (joskus Suomessa asuessani tein sitäkin). Välillä huomaan siis että nyt voisin olla ylpee itestäni, mutta en silti usko että osaan olla tarpeeks palkitseva itteeni kohtaan. Näähän on vaan tyhmiä juttuja joita yritän välttää niin että olisin vähän enemmän normaali..
Ja kauheeta, tässä kun taas kirjotan ni tajuan samalla miten paljon käytänkään edelleenkin elämästäni ja ajastani näiden asioiden miettimiseen. Ihan hirveetä miten paljon mun elämä voi pyöriä näiden asioiden ympärillä. Uskon että toi lääkitys jota edelleenkin syön (60mg Seronil) helpottaa ehkä vähän, enkä todellakaan uskaltais lopettaa sitä täällä ulkomailla ku pelkään et sekoisin, mutta todellisuudessa ne samat asiat on kuitenkin mun päässä eikä niitä mikään pilleri varmasti pois vie...
Sitähän se kai on että pitäis vaan altistaa ja ahdistuttaa...ja ehkä muistaa "palkita"itteesä enemmän silloin ku selviää jostain tilanteesta paremmin kun ennen. Tunnen olevani jotenki vahvempi selviämään näiden oireiden kanssa nykyään. Tää ulkomailla asuminen on kasvattanu mua siinä mielessä, että tiedän että aina on keinot selviytyä tilanteesta ku tilanteesta näiden oireiden kanssa jollain tavalla, vaikka ois ihan yksin tän asian kanssa. Mulla ei siis oo yhtäkään kollegaa jolle oisin ikinä kertonu tästä..ja mun mielestä parempi niin. Onhan tällasta hulluutta vaikee ymmärtää... Mutta vaikee kuvitella silti että oppisin elämään täysin ilman näitä oireita. Mulla on sellanen olo että sitten ku joskus palaan Suomeen, haluun ehkä jättää lääkityksen kokonaan pois ja keskittyä täysillä pelkkään terapiaan...todella pelottava ajatus itseasiassa, mutta sitä oon viimeaikoina silloin tällöin miettiny.
Oireita on edelleen, mutta kiireisessä työssä oon joutunu elämään niiden kanssa. Se missä on ollu huomattavissa edistystä on se mitä oon aina pelänny eniten: niiden pelkojen kohtaaminen ja itsensä altistaminen. Musta tuntuu että oon joutunu sitä tekemään, välillä ihan tahallaan ja välillä sen takia että ei oo ollu vaihtoehtoa.
Vaihtoehdoilla tarkotan erityisesti sitä että asuin viime talven kehitysmaassa, Keniassa. Ajattelin jo ennen sinne muuttoa että tässä on mulle haaste ja siinäpä nähdään, selviänkö. Selvisin. Ja kai mun pitäis olla ylpeä itestäni mutta en vaan jotenkin osaa. Keniassa mulle kuitenkin tuli tilanteita joita mun oli pakko sietää vaikken halunnu. Mä vihaan hikoilua Sitä nyt oon joutunu kestämään tässä jo viimeset kolme vuotta kun lämpimissä maissa oon asunu, mutta Keniassa se oli hirveintä. Siellä hikoiltiin ja työvaatteet oli kokoajan märkänä, mikään ei auttanu. Suihkustakin tullessa oli jo hiki, ja mun peseytymispakoista johtuen vaatteita meni pesuun jo puolen päivän käytön jälkeen. Mua ärsytti suunnattomasti että meillä oli pesulapalvelu enkä voinu siellä ite kontrolloida milloin pesen vaatteeni. Sen verran kuitenkin pidin huolta, että sain parhaan mahdollisen majotuksen siellä ; asuin hotellissa jossa kaikki toimi ja oli oma lämmin suihku. Ilman sitä olis ollu vaikee talvi. Mutta...Keniassa työskenneltiin niin paljon ja pitkiä päiviä että harvemmin oli oikeesti aikaa käydä suihkussa. Se aiheutti mulle ahdistusta jonkin verran, mutta joskus väsyneenä aloin tekemään sitä ihan tahallani: siirsin suihkussa käyntiä. Joskus saatto olla max neljäkin päivää etten käyny suihkussa. Ällöttävää joo, mutta mulle se oli itteni haastamista. Tietysti vaatteet meni kaikki pyykkiin sit heti kun olin menossa suihkuun, en ikinä olis voinu käyttää samoja suihkun jälkeen. Samoin varmistin etten nuku samoilla "paskasilla" lakanoilla jossa oon nukkunu likasena..Se oli helppo varmistaa hotellissa, jossa lakanat vaihdettiin melkeinpä päivittäin. Mutta se missä tunsin että olin ehkä menny parempaan suuntaan, oli se että vaikka kontrolloin kauheesti sitä että miten elän likasena, mitä vaatteita voin käyttää ja mihin voin koskea, niin mä silti siedin sitä olotilaa että olin likanen. En ahdistunu ollessani likanen, kunhan vaan tiesin että joskus pääsen suihkuun ja kaikki vaatteet menee pyykkiin eikä niitä tarvii enää suihkun jälkeen käyttää.
Mä tajusin äsken lukiessani tota viime kesän tekstiä, että mulla on ne samat kynät tuolla samassa viimekesän muovipussissa vieläkin "menossa pesuun". En oo kaikkia jaksanu pestä, liian suuri stressi. Yleensä pesen vaan muutamaa kynää joilla sitten pärjään. Samassa pussissa on myös koruja, kampoja ja hiuspidikkeitä jotka on mun mielestä niin likasia että mun pitäis pitää niitä varten ihan pesupäivä joskus että ne sais taas käyttökelposiksi. Mua ei tosiaan kiinnosta alkaa siihen urakkaan, ja siitä syystä tuolla pussissa on edelleen osittain sama sisältö kun vuosi sittenkin. Silti, tässäkin asiassa oon ehkä vähän menny parempaan suuntaan: oon nyt pärjänny kahdella kynällä yli viikon, en oo pessy niitä enkä vaihtanu! Toki kotona en niitä käyttäis, mutta töissä siedän niitä. Vaikeuksia mulle tuottaa tänä kesänä se, että joudun käyttää erityisen paljon tietokonetta. Ja oon aivan varma ettei mun pomoa ois vähempää voinu kiinnostaakaan niiden näppäimistöjen tai puhelimen/pöytäpintojen pesu ennenku meiän kesäkausi alko täällä. Oikeen tunnen sen pölyn ja limasen tahmeuden niissä näppäimistöissä ja hiiressä....Tänään muuten ekaa kertaa otin saippuaa ja sienen käteen ja pesin toisen niistä näppäimistöistä ku meni hermot.
Tänä vuonna meillä on töissä toimistolla kahvinkeitin ja mähän pidän omia kertakäyttömukeja mukana päivittäin. Meillä on siellä kaapit täynnä mukeja joita voi käyttää ja tiskiainetta niiden tiskaamiseen, mutta en voi käyttää niitä ku hätätilanteessa: en voi luottaa siihen että ne ois tarpeeks hyvin tiskattu. Jos joudun niitä käyttämään, tiskaan ne vielä varalta ite ennen käyttöä. Pari kertaa on käyny niin että kollega on tarjoutunu tuomaan mulle kahvin kupissa, ja silloin on vaan väkisin pitäny sietää se tilanne. Tosin jos näin käy, ni yritän koskea huulillani mukiin niin vähän kun mahdollista. Oon kuitenkin aina selvinny.
Suurin edistys tälle kesälle sen jälkeen kun palasin Keniasta takasin tänne Kreikkaan on, että oon ruvennu käyttämään näitä mun kämpän astioita. Viime kesänähän en ees halunnu miettiä koskevani niihin. Silloin saatiinkin kaikki ruuat työn puolesta, tänä kesänä on ollu pakko alkaa ite laittamaan ruokaa. Päätin jo kauden alussa että nyt alan käyttämään ja yritän saada tästä kämpästä enemmän kodin ja luoda tavallaan samalla itelleni "turvallisemman" ympäristön ku viime kesänä. Ostin anti-bakteerista tiskiainetta ja tiskasin noin puolet astioista. Oon lajitellu kahelle alimmalle hyllylle ne astiat jotka oon tiskanu ja "hyväksyny käyttöön" ja ylähyllyillä on ne astiat joita en oo ikinä tiskannu enkä käytä. On ollu niin uskomattoman mukava tunne huomata että mä oon pystyny käyttämään niitä sen ekan supertiskauksen jälkeen, ja nykyään (oman käytön jälkeen) aina ihan normi tiskaus ja hinkkaus riittää ilman että tulee kiukkua tai epäilyttäius käyttää samaa astiaa ens kerralla. Tosin edelleen mun täytyy kokoajan miettiä miten ja mihin sitä astiaa oon käyttäny ja kauan se on odottanu tiskausta, jotta voin ns. arvioida mahdollisen bakteerimäärän. Mä olen niin onnellinen et oon pystyny täällä nyt elää niin sanottua normaalia kotielämää, laittamaan ruokaa ja tiskaamaan ilman että se tiskaaminen on ollu mulle hirvee stressi tai ahdistustekijä!!
Mä uskon että suurin syy mikä on auttanu mua menemään parempaan suuntaan on just se omien ajatusten muuttaminen. Joskus sanon vaan itelleni että mulla ei oo nyt aikaa tällaseen tyhmään ajatteluun vaan nyt vaan teen tän jutun normaalisti niinku muutkin ihmiset ja katon mitä käy. Monesti oon ihan oikeestikin niin kiireinen että pääsen paljon helpommalla kun en ees vaivaudu aattelemaan. Ja aina oon selvinny jotenkin. Ehkä pieni ahdistus on tullu, mutta oon selvinny.
Yks mikä mulla on aina "must", on vinyylikäsineet. Jos teen jotain vähänkin yököttävää, vien vaikka likasta roskapussia tai kosken likaveteen tai pesen vessaa, ni mulla pitää olla ne muovihanskat. Ja siis kertakäyttöset. Yleensä ostan aina Suomesta lomalla 5€:n pakkauksen missä on noin sata hanskaa, ja sitten ladon niitä matkalaukkuun missä myös säilytän niitä piilossa ettei kukaan ala ihmettelee että kannan sellasia mukanani...mitenhän mä sellasenkin selittäsin kellekään...mähän haluun olla täysin normaali muiden silmissä! (vaikka välillä mietin että olenko siltikään...) No nyt ku tulin takasin Kreikkaan ni huomasin jo parin viikon jälkeen että en vissiin ottanu niitä läheskään tarpeeks mukaan! Paniikki meinas iskee, ja oli alettava säästelemään niitä..Välillä jopa altistin itteni sellasiin juttuihin joihin normaalisti aina tarviin hanskoja. Saatoin esimerkiks laittaa likaset pyykit koneeseen ilman hanskoja tai viedä roskapussin ilman hanskoja...mutta yks kaunis päivä sitten löysin samanlaisia hanskoja paikallisesta kaupasta neljällä eurolla ja nyt oon taas käyttäny niitä ihan huoletta. Se missä oon onnistunu on, että oon koskenu imurin varteen ilman hanskoja (tietty pessy kädet myöhemmim mutta kuitenki sietäny sitä tilannetta koko imuroinnin ajan) enkä käytä hanskoja enää tiskatessa (joskus Suomessa asuessani tein sitäkin). Välillä huomaan siis että nyt voisin olla ylpee itestäni, mutta en silti usko että osaan olla tarpeeks palkitseva itteeni kohtaan. Näähän on vaan tyhmiä juttuja joita yritän välttää niin että olisin vähän enemmän normaali..
Ja kauheeta, tässä kun taas kirjotan ni tajuan samalla miten paljon käytänkään edelleenkin elämästäni ja ajastani näiden asioiden miettimiseen. Ihan hirveetä miten paljon mun elämä voi pyöriä näiden asioiden ympärillä. Uskon että toi lääkitys jota edelleenkin syön (60mg Seronil) helpottaa ehkä vähän, enkä todellakaan uskaltais lopettaa sitä täällä ulkomailla ku pelkään et sekoisin, mutta todellisuudessa ne samat asiat on kuitenkin mun päässä eikä niitä mikään pilleri varmasti pois vie...
Sitähän se kai on että pitäis vaan altistaa ja ahdistuttaa...ja ehkä muistaa "palkita"itteesä enemmän silloin ku selviää jostain tilanteesta paremmin kun ennen. Tunnen olevani jotenki vahvempi selviämään näiden oireiden kanssa nykyään. Tää ulkomailla asuminen on kasvattanu mua siinä mielessä, että tiedän että aina on keinot selviytyä tilanteesta ku tilanteesta näiden oireiden kanssa jollain tavalla, vaikka ois ihan yksin tän asian kanssa. Mulla ei siis oo yhtäkään kollegaa jolle oisin ikinä kertonu tästä..ja mun mielestä parempi niin. Onhan tällasta hulluutta vaikee ymmärtää... Mutta vaikee kuvitella silti että oppisin elämään täysin ilman näitä oireita. Mulla on sellanen olo että sitten ku joskus palaan Suomeen, haluun ehkä jättää lääkityksen kokonaan pois ja keskittyä täysillä pelkkään terapiaan...todella pelottava ajatus itseasiassa, mutta sitä oon viimeaikoina silloin tällöin miettiny.
